Jälkitraumaattisella kasvulla tarkoitetaan trauman tai elämänkriisin jälkeistä aikaa. Aikaa, jossa yksilö on onnistunut psykologisen ja kognitiivisen läpityöskentelyn avulla kohtaamaan elämänsä vastoinkäymisiä rakentavalla ja elämää eteenpäin tukevalla tavalla. (Joutsenniemi, Lipponen 2015).
Tämä näkyy muun muassa yksilön arvomaailmassa, arvostuksissa, asenteissa ja toiminnassa sekä ihmissuhteiden arvostuksessa, merkityksellisyyden löytämisenä ja henkisyyden lisääntymisenä. Tässä kohtaa on hyvä ymmärtää, että kyky selviytyä traumakokemuksista ei tarkoita sitä, etteikö henkilöllä olisi traumaperäistä stressiä ja muita traumasta johtuvia oireita, mutta nämä saattavat olla jälkitraumaattisen kasvun tuloksena usein lievempiä. (Joutsenniemi, Lipponen 2015).
Jälkitraumaattinen kasvu ei ole itsestäänselvyys ja jokainen käsittelee oman elämänsä haasteita ja traumoja omassa tahdissa, pikkuhiljaa edeten. Osa ihmisistä ei halua tai ei pysty löytämään omista kokemuksistaan mitään kasvattavaa, saatikka positiivista näkökulmaa, ja tämä on myös hyväksyttävä. Tällöinkin yksilö tarvitsee ja on oikeutettu samaan myötätuntoon ja tukeen kuin hän, joka ehkä jopa loistaakin omalla positiivisuudella suhteessa menneisyyden traumaattisiin kokemuksiin. (Sarvela 2012).
Tyylilajeja on monia, mutta turvaa tarvitsevat kaikki
Emme voi myöskään tietää, milloin kenelläkin on oma etsikkoaika suhteessa oman historiansa läpikäyntiin, ja vielä vähemmän sitä, kuka kestää läpityöskentelyä ja kuka ei. On myös hyvä tiedostaa, että kaikkien ei tarvitse työstää omia vastoinkäymisiä juuri samalla tavalla analyyttisesti kuin mitä itse on ehkä tehnyt.
Tapoja työskennellä ja päästää voitolle omien, tähän päivään vaikuttavien haasteiden kanssa on monia. Jotta tämä onnistuu, tavalla tai toisella, tarvitsee yksilö välittämistä ja turvaa itsensä ulkopuolelta, jotta hän onnistuu rakentamaan itselleen sisäistä turvaa, vakautta ja vahvuutta. Rakkaudettomuus ja pelko harvoin vievät ihmistä eteenpäin.
Sarvela painottaa artikkelissaan Mietteitä jälkitraumaattisesta kasvusta (2012), että jälkitraumaattinen kasvu ei ole automaatio ja jokainen käsittelee elämänsä haasteita ja erityisesti traumoja omassa tahdissa tai sitten ei.
Huomaan toisinaan, että tätä saattaa olla vaikea hyväksyä, jos itse kokee oman traumatyön olleen avain parempaan elämään ja näkee sen samanlaisena toivona kaikkien kohdalla. Oman käsitykseni mukaan oman kokemuksen tuputtaminen, pahimmillaan toisen painostaminen traumatyöhön voi päinvastoin rikkoa lisää ja työntää toisen mahdollista työskentelyä itsensä kanssa vain kauemmaksi tämän elämästä. Sekin on hyvä tiedostaa, että kaikki traumatisoituneet eivät aina edes hyödy perinteisestä keskusteluun perustuvasta terapiasta.
Jälkitraumaattista kasvua tukevia tekijöitä
Ihmisen luontainen selviytymis- ja sopeutumiskyky eli resilienssikyky tukee jälkitraumaattista kasvua. Resilienssikyky on eri ihmisillä erilainen ja siihen, miten tämän saa käyttöön, vaikuttaa yksiön omat ominaisuudet sekä ympäristöstä saatu tuki. Yksilön selviytymistä elämänhaasteista tukee erityisesti se, jos hänellä on jo varhaisessa vaiheessa ainakin yksi lämmin ja vahva ihmissuhde jonkun aikuisen kanssa. (Joutsenniemi, Lipponen 2015).
Joutsenniemen ja Lipposen (2015) artikkelissa mainitaan, että ”traumaoireiden lievittäminen ei sinällään tue kasvua”. Tämä on kaiketi pitkälti totta, mutta itselläni on vahvasti käsitys, että toisinaan tarvitaan tukea nimenomaan oireiden lievittämiseen, jotta yksilö pääsee omien traumasta johtuvien haasteiden kanssa voitollisesti eteenpäin.
Empiiristen tutkimusten mukaan jälkitraumaattista kasvua tukevat muun muassa yksilön ratkaisukeskeisyys, positiivisuus ja tunteiden kohtaaminen. Tässä kohtaa on hyvä ymmärtää, että ”päälle liimattu pakotettu positiivisuus ei auta potilasta eikä auttajaa” (Joutsenniemi, Lipponen 2015). Myönteisillä tunteilla on suuri merkitys kuin myös sillä, että ympärillä on ihmisiä, joille voi jakaa kokemuksiaan. (Joutsenniemi, Lipponen 2015).
—————————————————
Jälkihuomautus: Teksti on ollut osa minun avoimen LAB-ammattikorkeakoulun oppilastyötäni kurssilla Traumainformoitu työote, josta olen sen tiivistämisen jälkeen tuonut omaan blogiini.
Lähteet:
Kaisla Joutsenniemi, Krisse Lipponen, Resilienssi ja posttraumaattinen kasvu, Suomen lääkärilehti 39/2015 VSK 70 https://www.hameenkesayliopisto.fi/wp-content/uploads/2018/09/joutsenniemi_lipponen_2015.pdf
Kati Sarvela, Mietteitä jälkitraumaattisesta kasvusta, Iloa ja toivoa 2012
https://www.iloajatoivoa.fi/blogs/narsismin-ja-trauman-suhde-johtamisessa-copy
Kuvat:
Pixabay