Otsikon ehdotukseen kiteytyy minun kohdallani paljon. Tiedostan, että olen pitkälti itse itselleni vastuussa siitä, millaisen todellisuuden luon itselleni.
Yhtä totta kuin edellinen on se, että ympäristöllä on vointiini suurempi vaikutus kuin mitä haluaisin myöntää: se muokkaa ajatuksiani, tarpeitani, tunteitani, arvojani, tahtotilaani, pelkojani, sisäistä rauhaani. Aivan kaikkea.
Koen, että tämä on hyvä tiedostaa, sillä vuorovaikutus kulkee molempiin suuntiin. Me emme ole immuuneja toisillemme tai ympärillämme olevalle ilmapiirille.
Siksi tämä oma bloginikin on nyt tämän tyyppisenä olemassa. En etsi sivullani pakkomielteisesti huomiota, vielä vähemmän haluan kertoa, miten jokaisen tulisi elää ja hengittää. Tiedostan, että minun tapani elää, ajatella ja pitää huolta itsestäni ei toimi kaikilla.
Maailmaan mahtuu monia ajatuksia, näkemyksiä ja teorioita, jotka näyttäytyvät kullekin tämänhetkisessä elämässä jotakuinkin totena.
Ei kilpailuhengelle, kyllä mielenrauhalle
En koe hyväksi antaa omaa huomiotani sinne, missä huomiosta kilpaillaan. Enkä itseasiassa jaksaisikaan. Olen huomannut, että kaikkialla leijuva pakkomielteinen kilpailuhenki, kiire ja huomionhakuisuus rikkovat omalla kohdallani mielenrauhaani. Sitä, mikä on itselleni kallisarvoisin pääoma ja jota ilman olen ikään kuin tuuliajolla itseni kanssa.
Oma sisäinen rauha on herkkä haavoittumaan. Siitä on toisinaan myös vaikea pitää kiinni, eikä sitä pysty ikään kuin omistamaan, sillä se ei ole stabiili tila.
Blogin kanssa esillä
Esillä olosta olen ajatellut, että kyllä, haluan olla olemassa internetin tietoverkossa, mutta ilman huutelua, pakkomielteistä tehokkuutta ja kilpailuhenkeä tai olla tekemässä päivityksiä joka toinen tunti milloin mistäkin.
Olen ajatellut, että jos algoritmit eivät tämän takia pidä minusta ja luomastani sisällöstä, niin sitten ne eivät pidä. En jaksa kilpailla niiden kanssa.
Teen rauhassa sitä mitä teen: tekstin silloin, toisen tällöin luottaen siihen että he, joiden on tarkoitus löytää tekstieni ja ajatuksieni luo löytävät ne.
Oma ihana keskeneräisyys
Uskon että täällä nettiviidakossa on tilaa minullekin olla olemassa tekstieni kanssa sellaisena kuin olen: hieman epävarmana ihmisenä, äitinä, tyttärenä, opiskelua rakastavana, toisinaan kriittisenä mutta hyvää tahtovana, joskus melko uupuneena, omiin rajoihin tutustuvana, oman kehityksellisen trauman kanssa ok pärjäävänä ja monessa asiassa keskeneräisenä ihmisenä.
Toisin sanoen ihan tavallisena, keskinkertaisena tyyppinä. Sellaisena, joka hyväksyy, ettei kaikkeen tarvitse pystyä – vielä vähemmän olla aina ”paras versio itsestään”.
———————————-
Kuvat:
Kuva 1: Marjut Hannele
Kuva 2 ja 3: Pixabay